Sivun kuvituskuva.

Info

Tämä on omakotipuutarhurin päiväkirja puutarhasta, kasvimaasta ja kasvihuoneesta kaupungin laidalla Turussa. Blogi sisältää puutarhan kuulumisia, suunnitelmia ja haaveita sekä muistiinpanoja puutarhan töistä.  Joskus käydään myös keittiössä. Kevät ja kesä ovat blogin vilkkainta aikaa, talvea kohti puutarhaelämä hidastuu.

Puutarhakirja päivittyy ennen kaikkea omiksi muistiinpanoiksi. Hienoa, jos siitä sen lisäksi olisi iloa myös satunnaisille kulkijoille. Blogia pidetään omalla rahalla, ilman arpajaisia tai kilpailuja.

Kuvat

Blogin valokuvat ovat omiani. Joissakin tapauksissa kuva voi olla peräisin avoimesta kuvapankista, jolloin sen yhteydessä on maininta lähteestä. Sivujen yläreunan piirrokset olen koonnut Iconpacks- ja Freepik-sivustojen sekä MS Officen vapaasti käytettävistä kuvakkeista.

Evästeet

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita selain tallentaa kävijän laitteelle. Jotkin evästeet ovat verkkosivuston toiminnalle välttämättömiä, toiset vaikuttavat sivuston käyttökokemukseen. Tässä blogissa evästeillä kerätään yleistä tilastotietoa muun muassa kävijämääristä ja sisältöjen kiinnostavuudesta. Blogin pohjana oleva WordPress-alusta noudattaa Automattic-yhtiön evästekäytäntöjä. Voit lukea niistä ja evästeiden hallinnasta tarkemmin automattic.com -sivustolta. Sivusto on englanninkielinen.

Käyttöluvat

Blogin koko sisältö on lisensoitu CC BY-NC-ND 4.0 -käyttöluvalla (Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia). Lue lisää käyttöluvasta Creative Commons -sivustolta. Blogin sisältöä voi kopioida ja jakaa eteenpäin seuraavilla ehdoilla:

  • Tekijä on mainittava
  • Vain epäkaupalliseen tarkoitukseen
  • Sisältö pysyy muuttumattoma

Ota yhteyttä ja anna palautetta

  • sähköpostilla merjankotiposti (at) gmail.com
  • alla olevalla lomakkeella
Puutarhuri rypälevati käsisisään.

Takaisin

Your message has been sent

Varoitus
Varoitus
Varoitus
Varoitus!