Blogosfääri on pullollaan hyviä ja kiinnostavia puutarhablogeja. Seuraan monia satunnaisesti, milloin minkäkin linkin johdattamana. Joihinkin palaan mielelläni säännöllisemminkin, alla niistä muutamia.
Suosin kirjoitettuja blogeja; pääosin kuvia sisältävät blogit eivät minua niinkään kiinnosta. Lista vaihtuu ja päivittyy ajoittain. Kaikki linkit avautuvat uuteen ikkunaan.
- Chilin kosketus
- Hiidenkiven puutarhassa
- Kottikärryn kääntöpiiri
- Puutarhan ja hellan välissä
- Satoisa
- Tomaattihurahdus
- Urban Farming kotitarveviljely
Ennen Puutarhatontun päiväkirjaa tämän blogin kirjoittaja puuhaili puutarhaleidinä Kasvikertomuksia-blogissa. Tuo kahden naisen blogi eli ja kukoisti aikansa, mutta enää sitä ei päivitetä. Tarinat ovat siellä kuitenkin yhä tallessa. Kurkkaa blogiiin ja vietä hetki aikaa puutarhaleidien seurassa!

Blogikokoelmia
Blogeja kasvuvyöhykkeen mukaan (Karoliinan puutarha)
Puutarhablogit Facebookissa

