Olemme tänä vuonna saaneet nauttia harvinaisen kauniista ja lämpimästä syksystä, ainakin täällä Lounais-Suomessa. Aurinkoa ja lämpimiä päiviä on tuntunut riittävän loputtomiin. Silti ilmassa on myös
Olemme tänä vuonna saaneet nauttia harvinaisen kauniista ja lämpimästä syksystä, ainakin täällä Lounais-Suomessa. Aurinkoa ja lämpimiä päiviä on tuntunut riittävän loputtomiin. Silti ilmassa on myös
Chilikesäni on ollut varsin tavanomainen, niin sadon määrän kuin lajikkeidenkin suhteen. Osa chileistä on mietoja tuorekäyttöön tarkoitettuja ja osa vähän tulisempia, jotka sopivat hyvin hillon
Kesä alkaa Turussakin jo kääntyä kohti syksyä. Se oli pitkä ja lämmin, monella tapaa puutarhurin unelma. Hellepäiviä on ollut ennätysmäärä, mutta onneksi välillä on sentään
Omenat alkavat vähitellen kypsyä ja ensimmäiset hätäiset putoilevat jo maahan. Meillä on vain yksi itse istutettu syöntiomenapuu – Petteri – ja lisäksi yksi alkuperäisen omistajan
Keijut asettuivat luoksemme seitsemän vuotta sitten. Silloin ne saivat oman pikku puutarhansa vanhasta särkyneestä saviruukusta (kirjoitus 2017). Vuosien mittaan talvet koettelivat ruukkua kovin kourin (kirjoitus
Kesäkuu alkoi Turussa melkoisella rytinällä. Monta viikkoa kestänyt lämmin ja helteinenkin sää purkautui lopulta kesäkuun ensimmäisenä päivänä kunnon ukkosmyräkäksi. Ukkosrintama saavutti Turun eteläpuolen neljän aikoihin
Kasvimaamme penkit kaipasivat jo kovasti uudistamista. Lämpökäsitellystä laudasta 11 vuotta sitten tehdyt penkit olivat lahonneet eivätkä tahtoneet enää pysyä koossa. Halusimme kokeilla jotain kestävämpää materiaalia
Tänä vuonna kasvimaalla onkin vähän isompi muutos. Ei niinkään kasvatettavien suhteen, mutta penkit on rakennettu kokonaan uudelleen. Vanhat lahot puupenkit purettiin ja tilalle tehtiin uudet
Taimet ovat olleet nyt kaksi viikkoa ison kasvihuoneen sisällä olevassa pienessä taimihuoneessa, jota lämpöpuhallin lämmittää. Sähkö maksaa meillä siirtomaksuineen 29 senttiä kilowattitunnilta. Sillä hinnalla pikkuhuoneen
Jouluna 2016 ostin silloisen Stockmann Herkun hevi-osastolta pienen monioksaisen laakeripuun. Kovin puumainen se ei kyllä ollut, vaan ennemminkin pieni pensas. Ostin sen lähinnä maustekäyttöön eikä
Alma on unkarilainen chilipaprika, muodoltaan pyöreä ja maultaan mieto. Chileistä se ehti kukkaan ensimmäisenä. Laitoin siemenet lautalle 3. helmikuuta, ja ensimmäisen itämiseen meni kaksi viikkoa.
Tänä kesänä aion kasvattaa kesäkukkia paljon entistä enemmän. Käytössä on kaksi uutta penkkiä, ja myös taimikasvatukseen on tulossa lisää hyllytilaa. Lajikkeet ovat myös lisääntyneet, ja
Kaikki tämän kauden chilit ovat jo hyvällä alulla. Ensimmäiset siemenet pääsivät lautalle ja juurrutussieniin tammikuun alussa ja viimeiset kuukautta myöhemmin. Lautalla itäneet siirsin ensin juurrutussieniin
Julkaisin Puutarhatontun päiväkirjan ensimmäisen kirjoituksen tasan 10 vuotta sitten, eli 19.2.2014. Otsikkona oli Kevättä kohti, ja kerroin siinä tekemistäni siemen- ja kukkatilauksista. Myös uuden kasvihuoneen