Tänä vuonna kasvimaalla onkin vähän isompi muutos. Ei niinkään kasvatettavien suhteen, mutta penkit on rakennettu kokonaan uudelleen. Vanhat lahot puupenkit purettiin ja tilalle tehtiin uudet penkit kevytsoraharkoista. Teen seuraavaksi siitä oman kirjoituksen; tähän laitan nyt muistiin vain kasvit ja niiden sijoittumisen penkkeihin.
Kasvimaani on pieni, pinta-alaa on yhtensä vain noin 10 neliötä. Aikaisemmin penkkejä on ollut kolme, nyt uudistuksen myötä niitä on tulossa kuusi. Kukin on kooltaan noin 150 x 120 senttiä, korkeutta on noin 40 senttiä.
Olen tähän asti noudattanut jokseenkin vapaamuotoista ja luovaa vuorottelua ja yrittänyt sijoittaa yhdessä viihtyvät kasvit samaan penkkiin. Nyt kun penkit ovat pienempiä ja niitä on enemmän, piti systeemi miettiä uudelleen. Olen suunnitellut, että vähemmän ravinteita vaativat kasvit yksinkertaisesti vaihtavat vuorovuosin paikkaa enemmän ravinteita tarvitsevien kanssa. Koska penkkejä on kuusi, osuu sama kasvi samaan penkkiin aina kuuden vuoden välein.
Entiseen tapaan kasvimaalla kasvaa valkosipulia, palmukaalia ja kesäkurpitsaa sekä niiden lisäksi musta- ja punajuurta ynnä papuja. Myös salaattia on useampaa sorttia. Salaatille ei ole varsinaisesti omaa paikkaa, vaan saa kasvaa milloin minkäkin penkin päässä.
Lajikelistaus:
- Valkosipuli Siikajokinen
- Palmukaali Nero di Toscana
- Kesäkurpitsa Striato d’Italia
- Mustajuuri Duplex
- Punajuuri Forono
- Salkopavut Fasold ja Goldmarie, pensaspapu Ferrari
- Salaatit Lollo Rosso, Merveille Des Quatre Saisons, Frillice, Salanova, Little Gem; kesän mittaan tulee ehkä muitakin
Vaikka penkit ovat uudet, on kasvualusta pääosin entinen. Kuhunkin penkkiin lisättiin reilu puoli kottikärryllistä uutta bokashimultaa ja pintaosaan sekoitettiin lisäksi 45 litran säkillinen RoProStreu-biohiiltä. Se ei ole multamäärään nähden kovin paljon, mutta on sen verran arvokasta tavaraa, että saa luvan riittää.
Olen jo kylvänyt juurekset ja istuttanut pavut ja vähän salaatteja. Kesäkurpitsat ja palmukaalit odottelevat vielä esikasvatusruukuissaan.

Uusista kasvimaan penkeistä on valmiina nyt viisi. Kuudes saadaan tehtyä vasta loppukesästä, koska sen paikalla on vielä vanha penkinpuolikas, ja siinä syksyllä istuttamani talvivalkosipuli. Se onkin jo varsin hyvässä kasvussa 👍.

