Kesän satoa

Kesä alkaa Turussakin jo kääntyä kohti syksyä. Se oli pitkä ja lämmin, monella tapaa puutarhurin unelma. Hellepäiviä on ollut ennätysmäärä, mutta onneksi välillä on sentään saatu vettäkin.

Laiska olen ollut, ja etenkin kasvihuone on jäänyt liian vähälle hoidolle. Sen takia tomaatti- ja kurkkusato ei tänä kesänä ollut kovinkaan kummoinen. Kaikki kasvoivat kyllä alkuunsa hyvin ja tomaatteja tuli kivastikin. Mutta puutteellisen lannoituksen takia suurin osa alkoi ränsistyä jo heinäkuun lopulla, ja tällä hetkellä enää Tomatoberryssä on tomaatteja. Kurkuista Louisassa on vielä pari pötkylää kasvamassa, Iznikistä ei tullut juuri mitään. Kasvihuoneessa oleva Somerset Seedles -viiniköynnös sentään ymmärtää kasvaa hoidottakin, ja rypäleitä on saatu useampi kilo.

Kasvimaalla on mennyt vähän paremmin. Tänä kesänä se olikin tavallaan kokonaan uusi, kun korvasimme kolme vanhaa puupenkkiä kuudella uudella harkkopenkillä (aikaisempi kirjoitus). Kasvualustakin tuli siinä kunnolla myllättyä ja osin myös uudistettua biohiilellä ja tuoreella bokashimullalla.

Hitokseen kesäkurpitsaa ja papuja

Yhteen penkkiin mahtuu juuri sopivasti kaksi Striato d’Italia -puskaa. Ne ovat pitäneet meidät kesäkurpitsoissa, itse asiassa vähän liikaakin. Olen jakanut niitä tuttaville ja tehnyt säilykettä talven varalle. Niitä on täytetty, grillattu ja paistettu pihveiksi yhdessä halloumin kanssa. Ehkä joudun vielä tekemään hilloakin?

Viime vuonna en onnistunut papujen kanssa, eikä alku hyvältä näyttänyt tänäkään kesänä. Pavut itivät heikosti, ja kesäkuun ensimmäisenä päivänä raekuuro (aikaisempi kirjoitus) hakkasi hennot taimet silpuksi. Pari niistä kuoli kokonaan. Mutta loput nousivat, ja lopulta sain vielä pari uuttakin itämään. Lopputuloksena papuja on nyt kypsynyt jo monta kiloa, aivan riittävästi meille.

Ötökkäsuojaus kannattaa

Myös palmukaalia on tullut – ja tulee edelleen – vähintäänkin riittävästi. Taimet saivat heti kauden alussa suojakseen tiiviin harsokehikon, jonka alle ötököitä ei juuri eksynyt. Pidin harson paikoillaan elokuun puoliväliin saakka, ja lehdet ovatkin nyt poikkeuksellisen ehjiä. Retiiseille tein vastaavan kehikon vähän pienempänä. Palmukaalista saa tuoreita lehtiä pitkälle syksyyn esimerkiksi vohveleita ja lettuja varten. En ole mikään varsinainen reseptinikkari, mutta palmukaalista olen onnistunut luomaan mielestäni oivallisen ruokalajin, eli palmukaaliputingin. Resepti putinkiin löytyy tästä aikaisemmasta kirjoituksesta. Sitä kannattaa kokeilla, vaikkei muuten palmukaalin ystävä olisikaan.

Maan alta

Talvivalkosipuli on minulla yleensä kasvanut hyvin, niin myös tänä kesänä. Kolmestakymmenestä kuudesta Siikajokisen kynnestä yhtä lukuun ottamatta kaikki lähtivät kasvuun. Sato riittää meille ruuanlaittoon koko talveksi ja myös syksyn uudelleen istutukseen. Lannoitan valkosipulit istutuslannoituksen lisäksi aina kahdesti, eli varhain toukokuussa ja sitten vielä juhannuksen jälkeen. Leikkaan myös kukkavarret pois. Ne ovat herkullista syötävää, ja poistamisen sanotaan myös kasvattavan itse sipulia isommaksi.

Forono on pientilalliselle sopiva punajuurilajike. Se on pitkänmallinen, minkä takia sen voi kylvää vielä tiheämmin kuin pyöreän. Minulla on tapana kylvää punajuuret vaiheittain viikon tai parin välein, niin satokin kypsyy sitten vähitellen ja vähän eri aikaan. Punajuuri on yleensä ollut kiitollinen kasvatettava, ja ihan kunnon sato siitä on nytkin tullut. Maassa on vielä paljon.

Vain mustajuuri ei onnistunut. Useammankaan uusintakylvön jälkeen siitä ei lähtenyt kasvamaan kuin muutama taimi, ja kovin pieniltä nekin maan päältä katsottuna näyttävät. Mullan alle en ole vielä kurkannut. Yleensä mustajuuren kanssa ei ole ongelmia; vain kerran ennen on käynyt näin.

Mustajuuri on kuulemma tarkka siitä, että siemenet ovat tuoreita. Pussin parasta ennen -päiväys on tämän vuoden lopussa, mutta eihän siitä silti tiedä, milloin siemenet on kerätty. Nyt ei auta muu kuin kärvistellä ilman mustajuurta ensi vuoteen. Toivottavasti silloin sujuu paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *