Viljelysuunnitelma

Malttamattoman mieli on jo pitkällä keväässä ja aina alkukesässä saakka. Maa on vielä jäässä eikä esikasvatuksen lisäksi oikeastaan voi tehdä muuta kuin suunnitella. Vuoroviljelyn hyödyt ovat

Siemenkaupoilla

Tämän kevään kylvöihin löytyy kaikkia siemeniä riittävästi vanhastaan. Ei ole mitään tarvetta hankkia yhtään uutta siemenpussia. Olen tehnyt inventaarion, ja pärjään oikein hyvin näillä nykyisillä

1 3 4 5 6