Pohjapiirros kolmen penkin muodostamasta kasvimaasta. Yhdessä penkissä palmukaalia ja kurpitsaa, toisessa salaattia, pinaattia ja papuja, kolmannessa mustajuuri, punajuuri ja valkosipuli. Kasvien seassa on muutama samettiruusu.

Kasvimaan suunnitelma 2021

Jatkan kasvimaalla kolmen vuoden viljelykiertoani. Kasvimaani muodostuu kolmesta penkistä, ja kasvit siirtyvät vuosittain aina yhden penkin eteenpäin. Näin samalle kasville samalla paikalla tulee aina vähintään kolmen vuoden väli. Vaihtelen kasveja myös penkin päästä toiseen, jolloin väliä tulee enemmänkin kuin kolme vuotta.

Helppoa kuin heinän teko. Helppous perustuu siihen, että kasvatan vuodesta toiseen pääasiassa samoja kasveja. Tietysti usein on jotain uuttakin kokeilussa, mutta poikkeamat ovat niin pieniä, että se tuskin pahasti häiritsee kiertoa. Lisäksi vaihtelen lajikkeita, niin että ruokapöytään kumminkin tulee pientä muutosta.

Vuoroviljelyn lisäksi yritän noudattaa jonkinlaista kumppanuuskasviperiaatetta, eli olen pyrkinyt sijoittamaan yhdessä viihtyvät tai toisiaan jollakin tavoin hyödyttävät kasvit samaan penkkiin. Seassa on aina vähän myös samettiruusuja. Se on mukavan näköistä ja ehkä ne jotain ötököitäkin torjuvat.

Eihän tämä minun viljelyni silti mitään kovin puhdasoppista ole; ennemminkin vähän sinne päin. Sen takia minun ehkä olisikin parempi puhua sekaviljelystä tai vielä paremmin ihan vain sikin sokin -menetelmästä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s