Valkoinen bokashi-astia ja bokashirouhetta.

Bokashi alkuun

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut bokashi-kompostoinnin aloittamista ja nyt sen sitten käynnistin. Tulevan kesän kasvatuksia ajatellen ei yhtään liian aikaisin, jos mielin saada multaa ja bokashinestettä puutarhan kasveille.

Koska ainakin täyttymässä olevaa bokashiastiaa on meillä tarkoitus säilyttää keittiössä, valitsimme ulkonäöltään tyylikkään BioProffa Organko 2:n. Se on myös sopivan pieni (9,6, litraa) kahden hengen taloudellemme.

Varsinainen käyttöönotto tapahtui eilen. Ruuanlaitosta, hedelmän kuorista ja kaappiin nahistuneista kasviksista kertyi litran verran raaka-ainetta. Laitoin ensin bokashiastian sisäosan pohjalle hiukan talouspaperia, jotta bokashirouhe ei valu alkuunsa pois. Paperin päälle pari ruokalusikallista bokashirouhetta, sen päälle biojätteet ja lopuksi ripottelin vielä hiukan lisää rouhetta. Sitten ilmatiivis sisäkansi paikoilleen ja bokashi saa odottaa seuraavaa lastia.

Perunankuoria ja muuta biojätettä keittiökulhossa.

Bokashia ei tulisi avata ainakaan useammin kuin kerran päivässä. Sen takia biomateriaalia kannattaa kerätä kannelliseen keräysastiaan, josta sen voi sitten siirtää kerralla bokashiin.

Bokashirouhe tuoksuu hyvältä. Se on mikrobiseosta, joka sisältää maitohappobakteereista, hiivasta ja fotosynteettisistä bakteereista valmistetulla liuoksella, eli EM-liukosella (Effective Mikro-oganisim) käsiteltyä vehnänlesettä, melassia ja muita aineksia. Rouhe käynnistää maitohappokäymisen, joka muuttaa jätteet kompostimullan raaka-aineeksi.

En käy tässä sen tarkemmin läpi bokashin toimintaa ja sen käyttöä, sillä minua pätevämpien asiantuntijoiden ohjeita löytyy helposti. Tässä muutama linkki:

Biojätteen vähentämisen lisäksi eniten minua kannustaa bokashin hyödyntäminen kasvimaalla ja kasvihuoneessa. Monet tomaattiharrastajat vannovat bokashilannoituksen nimeen ja kehuvat sen vaikutusta niin sadon määrään kuin makuunkin. Mutta varovainen sen kanssa pitää olla, sillä liialla bokashilla voi helposti lannoittaa kasvinsa myös hengiltä.

Ensimmäisiin mehuihin ja multatehtaisiin on minulla kuitenkin vielä matkaa, joten ehdin perehtyä asiaan huolella.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s