Basilika, timjami ja rucola kasvilampun alla sisällä.

Syksyn kuvia

Syksy pääsi livahtamaan ohi sellaista vauhtia, että blogin päivittäminenkin jäi kokonaan. Meillä tehtiin putkiremontti ja sen päälle putkiremontin jälkien peittämisremontti. Ammattimiehet olivat asialla, mutta kun koti on toista kuukautta mullin mallin, ei energia oikein riittänyt mihinkään muuhun. 

Niinpä kuittaan syksyn kulun nyt vain pienellä kuvakertomuksella.  Kuvat saa isommaksi ja kuvatekstin näkyviin klikkaamalla.

Kevättä kohti kuitenkin mennään, joten eiköhän niitä ensi kesän suunnitelmia ja haaveita ala kohta tulla tänne blogiinkin. 

Syyskuu

Lokakuu

Marraskuu

Joulukuu

Ja lopuksi vielä ainoa uudenvuodenlupaukseni: Tästä lähtien lisään blogin kuviin ALT-tekstin, niin että että kuvaus on luettavissa esimerkiksi ruudunlukulaitteella. Yritän tehdä mahdollisiin graafeihin, taulukoihin ym. tekstivastineen. Kiinnitän myös huomiota väliotsikointiin, jotta sekin helpottaisi tekstin silmäilyä apuvälineillä.

2 comments

Vastaa