Perennapenkit kuntoon, Jyrki Sukula?

(18.6.) Nyt kun Jyrki Sukula on jo laittanut kuntoon kahvilat, ravintolat ja hotellit ja kohta Suomen nuorisonkin, mietin että seuraavaksi hän voisi paneutua minun perennapenkkiini.

Olen aivan onneton perennapenkkien suunnittelussa ja perennojen kasvattamisessa. Olen tässä puutarhassa kohta 15 vuotta harrastanut päätöntä poukkoilua perennavalintojen kanssa. En ymmärrä, mikä ylipäätään sai minut alun perin perustamaan perennapenkin? Pihassa ei ollut semmoista entuudestaan; miksi ihmeessä minun piti sellainen saada?

En osaa suunnitella kauniisti yhteen sopivia istutuksia. Kasvit ovat aina joko liian matalia tai liian korkeita,  liian hentoja tai liian rotevia, joko kitukasvuisia tai kaiken muun alleen peittäviä. Itse penkkirakennelmaan olen kuitenkin tyytyväinen. Se on pienehkö, noin viiden neliömetrin kokoinen ja muodostuu kolmesta keskenään erikokoisesta ja -korkuisesta puisesta suorakaiteesta. Se on tavallaan kiinnostavan näköinen talvellakin. Mutta ne kasvit!

Edellisen kerran purin tätä tuskaa aikaisemmassa blogissani kolme vuotta sitten. Hah, eipä ole juuri mikään muuttunut. Paitsi kasvit tietysti.

Asterit, sinikit, syyskaunosilmät, jalokallioiset ynnä muut ovat vaihtuneet toisiin, osa varmaan jo pariinkin kertaan. No, naapurusto kiittää. Minulla on tapana laittaa omalta pihalta poistoon menevät kasvit portin pieleen ohikulkijoiden mukaan otettaviksi. Aina ovat kaikki kelvanneet.

Viime talvi oli tuhoisa ja jätti perennapenkkiini paljon tyhjää tilaa. Penkin paras osa, eli saksankurjenmiekat ja päiväliljat olivat onneksi selvinneet talvesta, samoin niiden kanssa yhdessä viihtyvä tiukukärhö Arabella. Ilmestyipä niiden sekaan alkukesästä vielä yksi yllätyslaukkakin! Tällä penkin osiolle ei siis tarvinnut tehdä mitään.

Kahden muun osion laita olikin sitten huonommin. Toisessa oli elossa vain viime kesänä istutetut akileijat ja toisessa muutama kaunopunahattu. Olin siis jälleen kerran uusien mahdollisuuksien äärellä.

Koska akileijat ränsistyvät pian kukinnan jälkeen, istutin niiden eteen kohtalaisen rehevästi kasvavaa helminukkajäkkärää. Sen valkoiset kukat eivät ole kovin kummoiset, mutta hiukan harmahtava lehdistö on kaunis ja sopii erinomaisesti penkin etureunaan istuttamani keijunkukan punaisten lehtien kanssa. Jottei olisi liian järjestelmällistä, on molempien seassa vielä pari villanukkajäkkärää. Tässä isoimmassa penkin osiossa on nyt mielestäni melko hyvä yhdistelmä kaunista alkukesän kukintaa ja koko kesän värikkäänä pysyvää lehvästöä.

Matalimmassa penkin osiossa oli jäljellä muutama kaunopunahattu ja pari vanhaa karpaattienkelloa. Punahatut ovat minulle mieleen ja on mukavaa, kun ne kukkivat pitkälle syksyyn. Penkin loppuosan täytin uusilla siperianunikoilla. Näyttää siltä, että  valinta oli onnistunut. Unikko kukkii koko kesän ja on todellinen väriläikkä: useaa punaisen ja oranssin sävyä ja lisäksi valkoista ja keltaista.

Täytyy todeta, että nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että tästä perennapenkistä saattaa jotain tullakin.