Minä ja Maija

(10.8.) Tutustuin Maijaan jo lapsuudenkodissani. Maijalla äitini valmisti talven mehut, joilla torjuttiin flunssat ja parannettiin muutkin pikkuvaivat. Mehua tehtiin pääasiassa viinimarjoista, mustikoista ja puolukoista, usein myös mansikoista.

Maija oli siniharmaa, emaloitu ja iso. Juoksutusletku oli oranssia kumia, eikä siitä nähnyt läpi. Sen takia piti aina välillä kokeilla, joko mehua oli alkanut irrota. Letku suljettiin napakalla puristimella, jolla mehun valutusta säädeltiin.

Maija oli minusta ihmeellinen. Jonkinlaista taikaa oli siinä, että kattilaan ladotut marjat noin vain muuttuivat mehuksi. Oli jännittävää seurata, milloin mehu alkoi nousta juoksutusletkuun ja miten se lopulta valutettiin pulloihin.

Mehustuspäivä oli touhua täynnä, ja aikaa työhön kului kaikkineen useita tunteja. Ensin pullot pestiin, kuivattiin ja kuumennettiin uunissa 100 asteessa, sanomalehteen käärittyinä. Kumiset korkit kiehautettiin kattilassa. Kuuma mehu valutettiin kuumiin pulloihin ja suljettiin tiiviisti kumikorkilla. Mehun jäähtyessä pulloon syntyvä tyhjiö ja steriilit astiat varmistivat mehun säilyvyyden.

Lopputuloksena oli rivi erivärisiä ja -muotoisia pulloja kellarin hyllyllä. Sieltä niitä haettiin juotavaksi pitkin talvea. En muista, että koskaan olisi mitään jäänyt juomatta. Mehu oli sakeaa ja makeaa, ja erityisesti mustaherukkamehu oli tehokasta kuumetautien hoidossa. Mansikkamehua juotiin synttäreillä ja sillä kostutettiin kakut.

Sitten suhteeni Maijaan katkesi moneksi vuodeksi. Muutin omaan kotiin eikä minulla ollut tapana ylipäätään säilöä, saatikka sitten mehustaa. Äidille karttui ikää ja Maijakin oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Mehuja ei enää juuri keitelty.

Ei ennen kuin muutimme tähän taloon kolmetoista vuotta sitten. Puutarhassa oli marjapensaita, ja heti ensimmäisenä kesänä äitini osti minulle oman mehumaijan. Se on terästä ja juoksutusletku on läpinäkyvä.

Sen jälkeen olen valmistanut mehua Maijallani joka kesä. Ensin raparperimehua touko – kesäkuun tietämissä ja myöhemmin loppukesällä herukkamehua.

Minulle ei koskaan selvinnyt, miksi äitini kuumensi pullot uunissa nimenomaan sanomalehtipaperiin käärittyinä. Hänen opetuksensa mukaisesti minäkin kuitenkin tein monta vuotta samoin. Mutta sitten yhtenä kesänä vain päätin jättää paperin pois. Koska siitä ei koitunut mitään harmia, lopetin käärimisen siihen. Anteeksi äiti taivaassa.

Marjapensaita on meillä vain muutama eikä niistä onneksi tule aivan valtavia määriä marjoja. Meillä ei ole kellaria eikä jää-viileäkaappiin ja pakastimeen mahdu kovin paljon. Mutta sen verran kuitenkin, että minäkin voin viettää mehustuspäivää.

Ja yhä vieläkin Maija on mielestäni jollakin tavoin ihmeellinen.